Hyppää sisältöön
Lakeuden Etappi -logo
Videotuotannot

Lakeuden Etappi luottaa Ilkan kokonaisvaltaiseen osaamiseen

Jätehuoltoyhtiön ydintehtäviin kuuluu alueen asukkaiden tiedottaminen ja neuvonta jäteasioihin liittyen. Lakeuden Etapin omien viestintäkanavien lisäksi tavoittavuutta on lisätty mediayhteistyöllä, johon yhdeksi kumppaniksi on valikoitunut jo useamman vuoden ajan Ilkka.

Etelä-Pohjanmaalla kahdeksan kunnan alueella toimiva jätehuoltoyhtiö Lakeuden Etappi Oy vastaa alueen 130 000 asukkaan päivittäisestä jätehuollosta.

Noin 40 henkilöä työllistävän Etapin päätoimipaikka ja jätehuoltokeskus sijaitsevat Ilmajoella, mutta jokaisesta osakaskunnasta löytyy vähintään yksi jäteasema. Ekopisteitä on alueen asiakkaiden käytössä noin 70. Etapilla on iso rooli alueen kiertotalouskentässä, sillä yhtiöllä on oma biokaasulaitos ja se on mukana jätevoimala Westenergy Oy:n toiminnassa suurimpana omistajana.

Kattavaa ammattitaitoa vaihteleviin tarpeisiin

Jätehuoltoyhtiön ydintehtäviin kuuluu alueen asukkaiden tiedottaminen ja neuvonta jäteasioihin liittyen. Viestittävät aiheet vaihtelevat lajitteluohjeista aina jätehuollon perusperiaatteiden avaamiseen.

Lakeuden Etapin omien viestintäkanavien lisäksi tavoittavuutta on lisätty mediayhteistyöllä, johon yhdeksi kumppaniksi on valikoitunut jo useamman vuoden ajan Ilkka. Perinteisen printtimedian lisäksi Lakeuden Etappi on luottanut Ilkan viestintäpalveluihin pitkäaikaisissakin projekteissa, kuten tiedotuslehti Etappi-aviisin toteutuksessa.

Lakeuden Etapin asiakaslehden ilme
Etappi ja Ilkka ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä Etappi-aviisin toteutuksessa.

”Etappi-aviisia on tuotettu jo toistakymmentä vuotta, ja pisimpään yhteistyötä taiton ja graafisen suunnittelun osalta on tehty Ilkan ja eritoten heidän graafikkonsa Mirja Pajulan kanssa. Ilkan ideoinnin tulos on myös piirrosgrafiikkamme, jota hyödynnämme useissa kanavissamme”, kertoo Lakeuden Etapin viestintäpäällikkö Hannele Lyytikäinen-Käppi.

Graafisen suunnittelun lisäksi Etappi on vuosien varrella hyödyntänyt laajasti muitakin Ilkan tarjoamia palveluja, kuten videotuotantoa ja digiviestintää.

Lakeuden Etapin digilehti avoinna tabletilla
Etappi-aviisi ulkoasu pysyy tunnistettavana myös digilehdessä.

”Ilkan tiimistä löytyy osaavia ammattilaisia erilaisiin tarpeisiimme. Matti Hautalahden kanssa olemme tehneet videoita, Sari Itäniemi on ollut vahvasti mukana digijulkaisujen puolella, ja animaatioita on toteuttanut Jenna Koivisto”, Lyytikäinen-Käppi kertaa.

ämäkin animaatio on Ilkan käsialaa.

Brändiuudistuksella piristystä ilmeeseen

Ilkka valikoitui yhteistyökumppaniksi jälleen, kun Lakeuden Etappi halusi uudistaa brändin ilmeen vuonna 2017, samana vuonna kuin yhtiö vietti 20-vuotisjuhlavuottaan. Uudistuksen tuloksena käyttöön otettiin logon rinnalle lehtikuvio, joka komeileekin tätä nykyä muun muassa yhtiön jäteautoissa, ekopisteillä ja jäteastioissa.

Lakeuden Etapin jäteauton mainosteippaus
Etapille suunniteltu raikas ja tunnistettava ilme näkyy hienosti jäteautojen kyljissä.

”Brändiuudistuksella haluttiin yhdenmukaistaa ja kirkastaa yhtiön ilmettä, ja uudistus onkin näkynyt kaikissa viestintäkanavissamme. Ilkka oli luonnollinen valinta kumppaniksi tähän projektiin, sillä meillä oli jo entuudestaan hyviä kokemuksia heidän osaamisestaan ja yhteistyökyvystään”, Lyytikäinen-Käppi summaa.

Kaikki Ilkan projektit toteutetaan tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa, mikä on ollut myös Lakeuden Etapin väelle mielekäs toimintatapa:

”Me heitämme välillä värikkäälläkin tyylillä tarpeitamme, ajatuksia ja toiveitamme, mutta Ilkan ammattilaiset saavat poikkeuksetta ideoistamme kiinni. Ammattilaisten käsissä ideat jalostuvat usein jopa paljon paremmiksi kuin olisimme osanneet odottaa”, Lyytikäinen-Käppi iloitsee.

Haluatko asiantuntevaa apua monipuolisen ja monikanavaisen markkinoinnin toteuttamiseen? Ota yhteyttä – me autamme kaikessa markkinointiin ja mainontaan liittyvässä.

Haku