Sisältömarkkinointi Pointissa tavoittaa ja kerää kiitosta
”Asiakkaat antavat positiivista palautetta ja juttujen parissa oikeasti viihdytään.” Ilkan digituottaja Liina Hautasella on syytä tyytyväisyyteen. Poikkeuksellisissa oloissa keväällä 2020 lanseerattu Pointti-verkkomedia on otettu hyvin vastaan niin mainostajien kuin lukijoidenkin parissa.
Mutta mistä Pointin suosiossa on kyse? Mitä iloa siitä on markkinoijille? Ja mikä on se uusi sisältömarkkinoinnin hittituote, josta nyt kohistaan ympäri Pohjanmaata ja Etelä-Pohjanmaata?
Pointissa yritykset tavoittavat asiakkaansa
Pointti on Ilkan julkaisema lifestyle- ja kaupalliseen sisältöön keskittyvä verkkomedia.
”Suuri osa Pointissa julkaistuista jutuista on tehty yhteistyössä alueemme yritysten kanssa. Lisäksi sivuilla julkaistaan säännöllisesti myös ei-kaupallisia juttuja lukijoita kiinnostavista aiheista”, Hautanen avaa.
Ensimmäisen puolen vuoden perusteella Pointissa julkaistut kaupalliset ja ei-kaupalliset jutut, vinkit, videot ja hyötytieto kiinnostavat lukijoita. Ja kiinnostavaa sisältöä sivustolla riittää, sillä myös viime vuoden Ilkan teematuotannossa syntyneet jutut julkaistiin uudelleen Pointissa.
”Pointin sivuilla on vieraillut joka viikko suunnilleen 4500 eri kävijää ja he ovat lukeneet yksittäisiä juttuja keskimäärin kahden ja puolen minuutin verran. Täysin uudelle verkkomedialle nämä ovat erinomaisia lukuja ja antavat jo tällaisenaan hyvän perusteen mainostajille näkyä Pointissa. Tavoitteemme ovat kuitenkin vielä paljon korkeammalla”, Hautanen lupaa.
Sisältömarkkinoinnin hittituote, joka ratkaisee yhdellä kertaa monta haastetta
Mainostajat voivat monien muiden verkkosivujen tapaan hyödyntää Pointin sivuilla banneri- ja natiivimainontaa. Selvästi suosituin tapa näkyä Pointissa on kuitenkin kaupallinen sisältö eli sponsoroitu juttu.
”Sponssijuttu on monen asiakkaan suulla kiitelty ja toimivaksi todettu sisältömarkkinoinnin tuote. Enkä ihmettele sitä lainkaan, onhan sponssijutussa kätevästi yhdessä paketissa monta yrittäjän työtä helpottavaa ominaisuutta”, Hautanen toteaa.
Sponsoroidut jutut ovat Ilkan ammattikirjoittajien ja -kuvaajien tuottamia artikkeleita, joissa yritykset pääsevät kertomaan haluamistaan asioista omasta näkökulmastaan ja asiantuntijan roolissa.
Näin sponsoroitu juttu tavoittaa lukijansa
Sponsoroidut jutut julkaistaan Pointin verkkosivuilla, minkä lisäksi ne saavat merkittävää lisänäkyvyyttä Ilkka-Pohjalaisen välissä ilmestyvissä kaupallisissa teemaliitteissä. Sponsoroituja juttuja myös jaetaan aktiivisesti Pointin somekanavissa – moni tähän mennessä jaettu julkaisu onkin kerännyt satamäärin reaktioita ja jakoja.
”Sponssijutun ostaja saa yhdellä kertaa sisällön suunnittelun, laadukkaan tuotannon sekä kattavan näkyvyyden useassa eri kanavassa. Sponssijuttu on toisin sanoen aidosti helppo tapa tehdä sisältömarkkinointia, siinä saa samalla jutun lehteen, verkkojulkaisun ja vielä kohdennetun somemarkkinoinnin kaupan päälle. Tämä on saadun palautteen perusteella monille kiireen alla työtä tekevälle yrittäjälle ja markkinoijalle iso juttu. Aina ei tarvitse ehtiä tehdä kaikkea itse”, Hautanen sanoo.
Tutustu hyvin toimineisiin sponsoroituihin juttuihin Pointin sivuilla:
- ”Kauhava Air Show tuo sotilaslentokoneet ja ilmailuharrastajat Kauhavalle”
- ”Raippaluoto tarjoaa matkailijoille elämyksiä luonnon rauhassa”
- ”Bambumies vei Lapuan kertaheitolla maailmankartalle”
Huom. Kuten linkkejä klikkaamalla huomaat, Pointissa jutut eivät koskaan ole maksumuurin takana, joten sponsoroidun jutun ostajana voit helposti jakaa tuotettua sisältöä myös omissa kanavissasi.
Kiinnostuitko? Hyppää mukaan Pointin kelkkaan
Hyödynnä Pointin kasvava näkyvyys ja monipuoliset mainostusmahdollisuudet – kysy tarjous sponsoroidusta jutusta, videosta tai banneripaikasta Ilkan myynnistä.