Hyppää sisältöön
Videotuotannot

Liite Lasitus saa digimarkkinoinnin kumppanuudella tuloksia haastavinakin aikoina 

Parveke- ja terassilasituksiin erikoistunut eteläpohjalainen Liite Lasitus on saanut kattavan markkinointikumppanuuden ansiosta enemmän ja laadukkaampia liidejä, lanseerannut täysin uudenlaisen tuotteen ja kartuttanut yleisöä sosiaalisessa mediassa. Ilkka pitää huolen, että kaikki mainonnan kanavat tuottavat tulosta ja tukevat myyntiä läpi kausi- ja suhdannevaihteluiden. Hyvä näkyvyys ja esimerkiksi laadukkaat videosisällöt auttavat Liite Lasitusta myös erottumaan kilpailijoista.

Yhteistyössä on uusittu myös verkkosivut ja niiden visuaalinen ilme.

Liite Lasituksen perustaja Matti Yli-Sikkilä vastaa yrityksensä markkinoinnista. Viime vuodet hänen rinnallaan tuloksia tekemässä ovat olleet Ilkan markkinoinnin ja mainonnan asiantuntijat. 

”Markkinoinnilla haluamme muuttaa ihmisten käsitystä siitä, kuinka helppoa lasittaminen voi olla”, Yli-Sikkilä kertoo. 

Yhteistyö alkoi vuonna 2021 erityisesti hakukonemainonnan merkeissä. Sittemmin tekeminen on laajentunut lähes kaikkiin markkinoinnin ja mainonnan kanaviin, joiden ansiosta Liite Lasituksen verkkosivuliikenne ja esimerkiksi videoiden katselukerrat ovat nousseet. Alueellisesti kohdennettu markkinointi tukee yrityksen maantieteellistä laajentumista ja auttaa pääsemään aluekohtaisiin myyntitavoitteisiin. 

Yhteistyössä on uusittu myös verkkosivut ja niiden visuaalinen ilme. Kirsikkana kakun päällä Liite Lasitus sai myös uuden liidilomakkeen, jolla varmistetaan oikeilta alueilta tulevat yhteydenotot ja mahdollistetaan asiakkaille myös itse asennettavien lasitusten tilaus vaivattomasti. 

Luottokumppani avaa markkinoinnin tuloksia ja auttaa alati kokeilemaan uutta

Yli-Sikkilä kiittää Ilkkaa hyvästä kumppanuudesta ja palvelusta. Yhteistyön alettua hänen ei ole tarvinnut tehdä markkinoinnin eteen töitä itse juuri lainkaan. 

”Halusin kumppanin, joka voi vääntää minulle rautalangasta, mitä mikäkin raportti tarkoittaa ja mistä tulokset syntyvät”, Yli-Sikkilä kertoo. 

”Nykyään hahmotan, mikä raha pitää laittaa minnekin, jotta saamme riittävästi tuloksia oikealta alueelta. Tiedän, että markkinointi tekee oikeita asioita eikä raha mene hukkaan.”

Matti Yli-Sikkilä, Liite Lasitus. 

Yli-Sikkilä saa lisäksi nopeasti vastaukset kysymyksiinsä. Eniten hän arvostaa juuri sitä, että hän voi olla Ilkan asiantuntijoihin yhteydessä milloin vain. Omat yhteyshenkilöt tuntevat Liite Lasituksen kuin omat taskunsa. 

”Jos tuntuu, että jokin ei markkinoinnissa toimi, niin yksi puhelu ja homma selviää.” 

Yhdistelmä digimarkkinointia ja perinteistä mainontaa vie tavoitteisiin 

”Meillä on lähes kaikki markkinoinnin kanavat käytössä ja rohkeasti kokeillaan uutta. Nyt olemme esimerkiksi testanneet, kuinka meidän kannattaa hyödyntää TikTokia”, tiivistää Yli-Sikkilä. 

Ilkan kautta Liite Lasituksella on käytössään kattava yhdistelmä perinteistä ja digimainontaa. Lasitusyrityksellä on hyvä edustus sosiaalisen median kanavissa. Ilkka pitää huolen sekä some- että hakukonemainonnasta. 

Nykyiset verkkosivut tarkempine liidilomakkeineen on laatinut Ilkkaan kuuluva markkinointitoimisto Myynninmaailma. Ilkan kautta syntyvät myös kaikki mainoskuvat ja -videot, sekä tietysti printtimainonta. 

”Liiketoiminnallemme tärkeintä oli lanseerata palvelu, jollaista ei aiemmin muilla ollut. Kuluttaja-asiakkaat voivat nyt tilata meiltä mittatilauslasituksen ja asentaa sen itse. Mukaan tuli kattavat ohjeet ja opasvideot”, Yli-Sikkilä kertoo. 

Liite Lasituksen toimialalla on tyypillistä, että töitä on eniten keväisin ja kesäisin. Markkinoinnin avulla kausivaihtelua on saatu tasattua niin, että asiakkaat innostuvat tilaamaan lasituksia myös keskellä talvea. 

Liite Lasituksen ammattlilainen asentaa lasitettua terassia

”Kun luontainen kysyntä vähenee, lisäämme mainonnan budjettia.”

Matti Yli-Sikkilä, Liite Lasitus. 

Yli-Sikkilä kertoo, että kuluneen vuoden aikana kaupat ovat olleet tiukemmassa. Ilkan markkinoinnin yhteistyössä on aina ketterästi reagoitu maailmantilanteeseen ja varmistettu riittävät kaupat, jotta esimerkiksi henkilöstöä ei ole tarvinnut missään vaiheessa lomauttaa. 

Mitattavia tuloksia mainonnalla ja asiantuntijat joka tarpeeseen 

Yli-Sikkilä suosittelee Ilkkaa kumppaniksi erityisesti yrityksille, jotka haluavat kasvaa. Hän pitää markkinoinnin ulkoistamista järkevänä: vaikka markkinoinnin tekeminen itse tuntuu edulliselta ratkaisulta, ammattilaiselle ulkoistettu markkinointi maksaa itsensä kasvaneena tuloksena takaisin. 

Ilkan asiantuntemus ja hyvä palvelu on tehnyt Yli-Sikkilään vaikutuksen. 

”Ilkasta löytyy joka asialle asiantuntija. Vielä ei ole tullut vastaan kysymystä, johon ei olisi löytynyt vastausta talon sisältä.” 

Haluatko sinäkin mitattavia tuloksia markkinoinnilla? 

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme. Poimitaan laajasta ratkaisuvalikoimastamme yritystäsi parhaiten tukeva markkinoinnin ja mainonnan kokonaisuus! 

Tutustu digitaalisen markkinoinnin ratkaisuihimme tai nappaa kalenterista aika meidän digimark­ki­noinnin asiantun­tijan kanssa!

Haku