Hyppää sisältöön
Digitaalinen ulkomainonta

Go On onnistuu rekrytoinneissa monikanavaisella markkinoinnilla

Go On Yhtiöt on suomalainen henkilöstöpalveluja tarjoava yritysketju, jonka tavoitteena on yhdistää oikeat työpaikat ja työntekijät. Ilkka tukee Go Onia monikanavaisen markkinoinnin toteuttamisessa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla.

Go Onin Seinäjoen ja Vaasan alueista vastaava yksikönjohtaja Jani Vainio toteaa, että markkinoinnin merkitys on kasvanut myös rekrytoinnissa.

”Muutamia vuosia sitten, kun avattiin työpaikkoja, tuli hakemuksia todella paljon. Tämän vuoden aikana tähän tuli kuitenkin äkillinen muutos. Tällä hetkellä hakijamäärät ovat hieman taas lähteneet kohentumaan, mutta mediassa puhutaan jopa valtakunnallisesta työvoimapulasta. Meille se tarkoittaa sitä, että hakijoita täytyy houkutella ja motivoida ihan eri tavalla kuin aiemmin.”

Tarvetta on jatkuvasti monenlaisille ihmisille monenlaisiin tehtäviin. Lisäksi painetta luo alan kiihtyvä kilpailu osaajista. Siksi Go Onilla vannotaankin monikanavaisen markkinoinnin nimiin.

”Jotta tavoitamme kaikki potentiaaliset hakijat, pitää meillä olla todella paljon eri kanavia käytössä ja olla jatkuvasti näkyvillä”, Vainio tiivistää.

Go On hyödyntää monikanavaisessa markkinoinnissaan mm. digitaalista ulkomainontaa.

Monikanavaisuudessa kumppanilla on väliä

Monikanavaisen markkinoinnin idea on simppeli. Kun kohdeyleisö huomaa markkinointiviestinnän yhden kanavan sijaan useassa eri kanavassa, jää siitä vahvempi muistijälki. Haasteeksi voi kuitenkin muodostua omien tavoitteiden kannalta sopivimpien kanavien valitseminen.

Vainion mukaan tärkeää onkin löytää osaava markkinoinnin kumppani, joka auttaa ottamaan monikanavaisuutta haltuun. Ylisanoista ei tahdo tulla loppua, kun hän kuvailee tapaa, jolla Ilkka ja eritoten myyntineuvottelija Marja Rajamäki on auttanut Go Onia.

”Yhtäkkiä sieltä pompsahtaa tuollainen ihminen, joka tuo pöytään valmiit paketit, ehdottaa mitä kannattaa tehdä ja vielä selittää, että mitä mistäkin vaihtoehdosta on meille hyötyä. Se on aivan mahtavaa, tällaista apua olemme kaivanneet!”

”Söin sanani”

Hyvä esimerkki kumppanin merkityksestä monikanavaisessa markkinoinnissa nähtiin loppukesästä 2021, kun Go Onilla oli tarve toteuttaa markkinointikampanja useammalle avautuneelle tehtävälle. Tavoitteena oli markkinoinnin keinoin tavoittaa erityisesti työpaikan vaihtamista pohtivat. Ilkalta suositeltiin ottamaan maakuntalehti Ilkka-Pohjalainen yhdeksi kanavaksi tähän kampanjaan, mikä sai Vainion alkuun epäilevälle kannalle.

”Mulla oli jostain syystä sellainen mielikuva, että Ilkka-Pohjalainen ei toimisi tälle vähän nuoremmalle kohderyhmälle. Mutta Marja jaksoi perustella tätäkin vaihtoehtoa, joten lopulta päätimme, että kokeillaan.”

Sarja mainoksia julkaistiin Ilkka-Pohjalaisen etusivulla osana monikanavaista kampanjaa, joka sisälsi myös mm. digitaalista ulkomainontaa, somemainontaa ja mainontaa kaupunkilehti Eparissa.

Esimerkki siitä, miltä Go Onin mainos näytti Ilkka-Pohjalaisen etusivulla

”Sinä päivänä, kun ensimmäinen mainos ilmestyi Ilkka-Pohjaisessa, huomasimme vaikutuksen heti. Me saimme sellaisia hakijoita mitä tavoittelimmekin ja avoinna olleet asiantuntijapaikat täytettiin seuraavalla viikolla. Ja minähän söin sanani ja myönsin Marjalle, että hän oli oikeassa”, Vainio nauraa.

Ilkka on toiminut Go Onin paikallisena kumppanina pohjalaisalueilla vasta tovin, mutta Vainio näkee yhteistyössä jo paljon hyvää.

”Olemme alkumatkalla, mutta uskon että tästä saadaan syvennettyä todella hyvä ja nimenomaan kasvava kumppanuus.”

Syyskuussa Ilkka tuotti Go Onille sponsroidun jutun, joka julkaistiin verkkomedia Pointissa sekä Ilkka-Pohjalaisen välissä ilmestyneessä kaupallisessa teemaliitteessä. Voit lukea sponsoroidun jutun Pointista.

Haluatko tietää enemmän monikanavaisen mainonnan tekemisestä? Lataa ilmainen oppaamme monikanavaisesta mainonnasta. Voit myös olla suoraan yhteydessä myyntiimme ja kysyä lisää.

Haku