Hyppää sisältöön
Sisältömarkkinointi

Suoria yhteydenottoja sponsoroidun jutun avulla

CustomIT on täyden palvelun IT-toimittaja, jonka asiakkaita ovat kaiken kokoiset pk-yritykset toimialasta riippumatta. Ilkka auttoi CustomIT:tä kertomaan räätälöidyistä ja paikallisista ratkaisuistaan sisältömarkkinoinnin keinoin.

Tavoite: avata yrityksen toimintaa

”Koko ajatus oli avata yrityksemme toimintaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Harva tietää vielä viidettä vuotta toimivasta paikallisesta verkko-operaattorista ja sen tarjoamista kuituyhteyksistä”, kertoo CustomIT:n myyntipäällikkö Jussi-Petteri Ikola.

ICT-palvelujen monipuolinen ja osittain mutkikaskin kokonaisuus voi olla hankala tiivistää yksittäiseen mainokseen, joten heti alusta lähtien oli selvää, että tarvitaan jotain järeämpää. Jotain, joka avaa tarjottavan palvelun hyödyt selväsanaisesti ja perin pohjin. Ja jotain, jota voidaan käyttää markkinoinnissa pitkälle tulevaisuuteen.

Ratkaisu: sponsoroitu juttu Yrittäjä-liitteessä ja Pointissa

CustomIT:n toiveiden pohjalta Ilkan myyntineuvottelija Marja Rajamäki kartoitti yrityksen lähtötilanteen ja tarpeen, joiden pohjalta sisältömarkkinoinnin ammattilaisemme suunnittelivat ja rakensivat sponsoroidun jutun yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Sponsoroitu juttu julkaistiin Ilkka-Pohjalaisen välissä ilmestyneessä Yrittäjä-liitteessä sekä Pointti.fi-verkkosivustolla. Tämän lisäksi sponsoroitua buustattiin Pointin somekanavissa orgaanisesti ja maksetun mainonnan keinoin.

Sponsoroitu juttu jaettuna Facebookissa
Sponsoroitu juttu on ammattikirjoittajan ja -kuvaajan tuottama artikkeli, jossa yritys pääsee kertomaan haluamistaan asioista asiantuntijan roolissa.

Myös CustomIT itse hyödynsi sponsoroitua juttua alusta alkaen esimerkiksi jakamalla sitä yhteisölleen LinkedInissa. Mikä parasta, CustomIT voi hyödyntää sponsoroitua juttua edelleen esimerkiksi ollessaan yhteydessä asiakkaisiin.

”Käytämme juttua ihan jokapäiväisessä työssä. Yrittäjä-liite oli oivallinen julkaisualusta jutulle, mutta vielä tärkeämmäksi nousi Pointti.fi-sivuston tarjoama mahdollisuus jutun löytymiseen sähköisestä mediasta ja sitä myötä avautuneet mahdollisuudet jutun hyödyntämiseen myös myöhemmin”, Ikola painottaa.

”Onnistuitte ylittämään käytännössä kaikki odotukset”

Jussi-Petteri Ikola

Sponsoroitu juttu tuotti CustomIT:lle suoria yhteydenottoja ja tiedusteluita sekä erittäin hyvää asiakaspalautetta. Sponsoroidun jutun avulla saatiin myös annettua kasvot paikalliselle brändille ja luotua vaikuttavaa asiantuntijamielikuvaa.

CustomIT:llä ollaan tyytyväisiä siihen, miten sponsoroitu juttu käytännössä toteutettiin.

”Suurimpia onnistumisia olivat lähtötilanteen kartoitus, ammattitaitoinen ja ennen kaikkea alasta ymmärtävä toimittaja, erittäin nopea ja hyvin organisoitu yhteydenpito ja hyvä mahdollisuus vaikuttaa lopulliseen juttuun”, Ikola listaa.

”Itse asiassa onnistuitte ylittämään käytännössä kaikki odotukset ja se on nykyään äärettömän harvinaista”, Ikola toteaa.

Sopisiko suorat yhteydenotot myös sinun yrityksellesi? Ota yhteyttä meihin ja kerromme sponsoroidun jutun sekä kaupallisten teemaliitteiden mahdollisuuksista liiketoiminnallesi. Voit tutustua myös kaikkiin tuleviin teemaliitteisiin Teemat-sivullamme ja miettiä, missä liitteessä juuri sinun yrityksesi olisi hyvä näkyä.

Onnistuitte ylittämään lähes kaikki odotukset

Haku